Home » Authors » Tom Sunden

Tom Sunden

37 Artikkelit
Tom Sunden on kotoisin Lahdesta. Hän opiskeli mediaa LAB Ammattikorkeakoulussa, jossa hän suoritti Medianomin tutkinnon. Viimeisten vuosien aikana hänestä on tullut intohimoinen urheilun seuraaja. Jo pienestä pitäen hän on pelannut jääkiekkoa ja tämä nuoruuden harrastus onkin vuosien varrella ohjannut Tomin ammatillisia pyrkimyksiä. Vuonna 2014 Tom muutti Maltalle ja aloitti työskentelyn Betssonille kertoimien laskijana. Myöhemmin hän siirtyi kirjoittamaan urheilusta ja on ollut jo pitkään vaikuttamassa Suomen suurimpien urheilu- ja vedonlyöntisivustojen taustalla. Nykyään Tom onkin luotettu ja pidetty ääni urheiluvedonlyöntiyhteisön keskuudessa.

Artikkelit kirjoittajalta Tom Sunden (37)

Brite

Dummy

Olet saattanut vedonlyöntisivustoilla pyöriessäsi huomata, että joidenkin maksutapoihin on ilmestynyt täysin uusi logo, nimittäin Brite. Brite-vedonlyöntisivustot ovat vielä melko tuore tuttavuus vedonlyöntimarkkinoilla, mutta ne ovat pikkuhiljaa yleistymässä. Brite-vedonlyöntisivustot kilpailevat Trustlyn Pay N Play -vedonlyöntisivustojen kanssa, sillä myös talletus Briten kanssa mahdollistaa rekisteröintivapaan betsaamisen. Toki myös perinteiset vedonlyöntisivustot voivat tarjota Briten maksutapana, mutta nykyään pikapelaaminen on …

Lue lisää

Talletus laskulla

Dummy

Vedonlyöntisivustoilla ei ole tänä päivänä enää tarjolla kovinkaan montaa maksutapaa, jolla talletus laskulla olisi mahdollista. Aiemmin laskulla tallettamisen mahdollistivat Zimpler ja Paylevo, mutta viimeisimpien tietojen mukaan näitä ei enää ole tarjolla. Zimpler on ainakin siirtynyt kokonaan Trustlyn kilpailijaksi rekisteröintivapaaseen pelaamiseen, jossa rahansiirrot hoituvat näppärästi verkkopankkimaksulla. Talletus laskulla onnistuu tänä päivänä kuitenkin esimerkiksi Siru Mobilen ja …

Lue lisää

Verkkomaksu – luotettava maksutapa vedonlyönnissä

Dummy

Verkkomaksu vedonlyönti on ollut mahdollista jo niin kauan kuin verkkopankkeja ja vedonlyöntisivustoja on ollut tarjolla. Tavallinen verkkomaksu oli aiemmin maksukorttien rinnalla yksi suosituimmista ja jopa ainoista talletusvaihtoehdoista, mutta sittemmin mukaan on tullut myös monia muita menetelmiä, jotka ovat nopeutensa ansiosta kiilanneet perinteisen tilisiirron ohi. Perinteistä verkkopankki vedonlyönti vaihtoehtoa on yhä tarjolla vedonlyöntisivustoilla, mutta monilla sivustoilla …

Lue lisää

Siru Mobile

Dummy

Siru Mobile mullisti yhdessä vaiheessa mobiilimaksamisen vedonlyöntisivustoilla ja yhä useampi vedonlyöntiyhtiö otti tämän suomalaisen maksumenetelmän tarjontaansa. Sittemmin sen suosio on kuitenkin hieman hiipunut, sillä pikamaksutavat ovat nousseet räjähdysmäiseen suosioon. Siru Mobile vedonlyöntisivustoja löytyy kuitenkin vielä jonkin verran, joten tätäkin maksutapaa pääsee kyllä käyttämään. Ainut, mitä Siru talletus vedonlyönti vaatii, on puhelin, suomalainen puhelinliittymä ja aktiivinen …

Lue lisää

PayPal

Dummy

PayPal on netissä toimiva erillinen nettilompakko, johon voit siirtää rahaa omalta tililtäsi ja sieltä puolestaan suorittaa maksuja esimerkiksi verkkokauppaan. PayPal on yksi maailman tunnetuimmista maksutavoista, jonka vuoksi nykyään myös PayPal vedonlyönti on mahdollista. PayPal onkin erinomainen maksutapa vedonlyöntiin, sillä sinun ei tarvitse luovuttaa kortti- tai tilitietojasi maksujen tekemistä varten. Suomalaisilla vedonlyöntisivustoilla talletus PayPalilla ei ole …

Lue lisää

Zimpler

Dummy

Zimpler vedonlyönti on yleistynyt huomattavasti – etenkin viime aikoina, kun sen aiemmin käyttämästä laskutusperiaatteesta on luovuttu ja Zimpler on lähtenyt haastamaan Trustlyn Pay N Play -vedonlyöntisivustoja eli tarjoamaan rekisteröintivapaata vedonlyöntiä. Zimpler toimii siis välikätenä nettikasinon ja pankin välillä. Aiemmin Zimpler toimi siis niin, että teit talletuksen, josta sait myöhemmin vasta laskun kotiin. Lasku meni joko …

Lue lisää

Trustly casino – Trustly toimii myös vedonlyönnissä

Dummy

Trustly casino on suuressa kasvussa oleva trendi nettikasinoiden maailmassa. Trustly on arvostettu pankkipalvelu, joka mahdollistaa nopeat ja turvalliset rahansiirrot suoraan omien pankkitunnusten avulla. Trustly kasinot ovat erityisen suosittuja suomalaisten pelaajien keskuudessa. Trustly kasinoilla pelaaminen ja vedonlyönti on vaivatonta ja helppoa. Voit siirtää rahaa suoraan omalta pankkitililtäsi ilman ylimääräisiä vaiheita tai kikkailua. Trustly casino tarjoaa myös …

Lue lisää

Siirto

Dummy

Siirto on vuonna 2017 avattu kotimainen mobiilimaksu, joka on löytänyt hiljattain tiensä myös vedonlyöntimarkkinoille. Siirto vedonlyönti ei ole vielä ehtinyt kasvattaa kovin suurta suosiota, mutta pikkuhiljaa yhä useampi vedonlyöntisivusto lisää talletusmenetelmiinsä kyseisen maksutavan – onhan se pelaajille äärettömän helppokäyttöinen, mutta samalla myös turvallinen rahansiirtomenetelmä. Koska Siirto on suomalainen, on myös luonnollista, että kyseistä maksutapaa tarjoavat …

Lue lisää

Mobiiliveikkaus – Lue kattava tietopaketti

Dummy

Vedonlyönti kännykällä, eli mobiilivedonlyönti tai mobiiliveikkaus, on nykyään äärimmäisen suosittua ja helppoa. Teknologian kehittyessä vedonlyöntisivustot toimivat saumattomasti mobiililaitteilla, ja erinomainen vedonlyönti sovellus on usein välttämätön, jotta saisit parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Mobiililaitteiden yleistymisen ansiosta vedonlyönti ei ole enää sidottu tietokoneelle, vaan voit lyödä vetoa missä tahansa – vaikka suoraan katsomosta jalkapallo-ottelun aikana. Tämä vapaus ja käytännöllisyys …

Lue lisää

eSports vedonlyönti – Lue kattava tietopaketti

uudetvedonlyöntisivut_esports_hahmo

eSports vedonlyönti on yksi vedonlyönti e-urheilun (elektroninen urheilu) kohteista. E-urheilu alkoi jo 1990-luvulla, mutta vasta 2000-luvun puolella laji nousi suuremman kansan tietoisuuteen. Viimeisen vuosikymmenen aikana tämä varsin lyhyen historian omaava laji onkin nopeasti saavuttanut äärimmäisen suuren suosion, ja samalla siitä on tullut myös hyvin suosittu vedonlyöntikohde. eSports ei oikeastaan ole vain yksi laji, vaan siihen …

Lue lisää