Home » pitkaveto » raviveikkaus
Saari Kalle

Raviveikkaus – erityisen suosittua Suomessa

Raviurheilu on vauhdikasta hevosurheilua, jossa hevoset kilpailevat nopeudesta. Raviveikkaus on iso osa raviurheilua ja sen suosio Suomessa on varsin suurta. Tarjolla on myös runsain määrin ravivihjeitä, joita raviveikkauksesta kiinnostuneen kannattaa seurata tarkoin, sillä ne ovat iso apu menestyksekkääseen vedonlyöntiin pyrkiessä.

Raviurheilu ja raviveikkaus ovat siis kuttakin suosittuja Suomessa ja niillä on maassamme suhteellisen vankat perinteet. Erilaisia kilpailuja käydään päivittäin ja suurimmat tapahtumat keräävät katsomoiden ja medioiden ääreen jopa satoja tuhansia suomalaisia. Raviurheilun vauhdikkaat tapahtumat tarjoavat hienoja ja ainutlaatuisia elämyksiä, joista nauttivat raviharrastajat ikään katsomatta.

Raviveikkaus tarjoaa parhaimmillaan jännittäviä vetoja, muhkeita voittoja ja se myös sähköistää entisestään hevosurheilua. Veikkaamiseen sisältyy luonnollisesti aina myös riskejä, ja ne kannattaakin muistaa aina huomioida. Raviradan ilmapiiri ja jännittävät hetket nostattavat tunteita ja tunnelmaa, joten ei olekaan vaikaa ymmärtää miksi raviurheilu on yksi Suomen suosituimmista urheilulajeista.

Raviurheilu poikkeaa maakohtaisesti, mutta kaikille on kuitenkin yhteistä se, että niissä kaikissa kilpaillaan hevosilla. Hevoset ovat usein jalostettuja hevosia  ja Suomessa raveissa käytetään yleensä suomenhevosia ja lämminverisiä.

Ravit ovat loistava vedonlyöntikohde ja sitä voi harrastaa nykyään monen muun vedonlyönnin tapaan verkossa. Tässä kannattaa hyödyntää suomalaista osaamista, koska monet ulkomaalaiset peliyhtiöt eivät ole yhtä hyvin perillä hevosten ajankohtaisesta kunnosta verrattuna suomalaisiin pelaajiin Veikkauksen välityksellä. Raviveikkaajan kannattaakin keskittää pelaaminen nettiin, sillä siellä on usein tarjolla korkeampia ylikertoimia, eli toisin sanoen parempia pelikohteita.

Raviveikkauksessa on samat pääpiirteet kuin muissakin urheiluvedonlyönnin kohteissa. Jos osaat siis vedonlyönnin perussäännöt, voit halutessasi suunnata katseesi myös raviurheilun puolelle. Se vaatii kärsivällistä ja pitkäjänteistä työtä muun vedonlyönnin tapaan, eikä omia taitoja kannata arvioida turhaan muutaman vedon perusteella.

Kirjanpito on yhtä lailla tärkeää raviveikkauksessakin ja se kannattaa myös tehdä huolellisesti, jolloin pystyt raviveikkaajana olemaan kartalla omista taidoistasi ja havaita niihin liittyviä kehittämistarpeita. Jos haluat lukea lisää muista vedonlyönnin urheilulajeista ja kohteista, siirry tälle sivulle.

Lyö vetoa raveista näillä sivuilla

Näiltä vedonlyöntisivuilta löydät myös raviurheilua.

  • Kaikki
  • Uusi!
  • Tervetuliaisbonus

Mahtava 100% bonus jopa 500 € asti talletusbonus kertoimille

05/04/23

Mahtava 100% bonus jopa 500 € asti talletusbonus kertoimille

  • LIVE-vedonlyöntivaihtoehdot
  • Live-chat
  • Paljon maksuvaihtoehtoja
10
5 Stars
KOODIA EI TARVITA
Lunasta bonus
2
18+. Säännöt ja ehdot pätevät

100% bonus jopa 500€ asti + 200 ilmaiskierrosta

22/11/21

100% bonus jopa 500€ asti + 200 ilmaiskierrosta

  • Upeita vedonlyöntiominaisuuksia
  • Helposti navigoitava sivu
  • Laaja valikoima urheilua
9.3
4 Stars
KOODIA EI TARVITA
Lunasta bonus
0
18+. Säännöt ja ehdot pätevät

Urheilutarjous 100 % aina 500€ asti

01/02/23

Urheilutarjous 100 % aina 500€ asti

  • Laaja valikoima urheilulajeja, mukaan lukien esports
  • Uusi sivustolla? Hanki suuri tervetulotarjous
  • Lyö vetoa suoraan live-otteluista
9.6
4.5 Stars
KOODIA EI TARVITA
Lunasta bonus
0
18+. Säännöt ja ehdot pätevät

100% 100 EUR asti, kierrätys x10, max bet 50% bonuksesta

07/09/23

100% 100 EUR asti, kierrätys x10, max bet 50% bonuksesta

  • Hyvä valikoima kohteita ja kertoimia
  • Live-vedonlyönti
  • Nopeat maksupalvelut
8.5
4 Stars
KOODIA EI TARVITA
Lunasta bonus
0
18+. Säännöt ja ehdot pätevät
Uusi!

Ota ensitalletusbonus 100% aina 100€ asti!

04/11/21

Ota ensitalletusbonus 100% aina 100€ asti!

  • ETA-lisenssi
  • Laaja valikoima
  • VIP-asiakasohjelma
4.5 Stars
KOODIA EI TARVITA
Lunasta bonus
0
Rahapelaaminen voi aiheuttaa riippuvuutta. Pelaa vastuullisesti. Tonybet hyväksyy ainoastaan 18 vuotta täyttäneitä asiakkaita.

Ilmaisveto jopa 300€ asti + 75 ilmaispyöräytystä

07/09/23

Ilmaisveto jopa 300€ asti + 75 ilmaispyöräytystä

  • Uskollisuusohjelma
  • Tervetuliaisbonuksia
  • Säännöllisiä bonuksia
8
4 Stars
KOODIA EI TARVITA
Lunasta bonus
0
18+. Säännöt ja ehdot pätevät

100% bonus jopa 200 € asti!

05/04/23

100% bonus jopa 200 € asti!

  • 100 % jopa 200€
  • Vedonlyönti ja kasino yhdessä
  • Runsaasti urheilua
9.3
4 Stars
KOODIA EI TARVITA
Lunasta bonus
0
18+. Säännöt ja ehdot pätevät

100% 500 € asti + 200 ilmaiskierrosta

06/05/22

100% 500 € asti + 200 ilmaiskierrosta

  • Upeat bonukset ja tarjoukset
  • Suomenkielinen sivusto
  • Valitse monista eri kohteista
9.8
5 Stars
KOODIA EI TARVITA
Lunasta bonus
3
Rahapelaaminen voi aiheuttaa riippuvuutta. Pelaa vastuullisesti. Powbet hyväksyy ainoastaan 18 vuotta täyttäneitä asiakkaita.

10 000$ LBLOCK Airdrop Tee talletus ja panosta voittaaksesi

07/09/23

10 000$ LBLOCK Airdrop Tee talletus ja panosta voittaaksesi

  • Crypto Casino ja vedonlyönti yhdessä
  • Maksut kryptoissa
  • Pieni valikoima urheilulajeja
9.4
4 Stars
KOODIA EI TARVITA
Lunasta bonus
1
18+. Säännöt ja ehdot pätevät

200% bonus 1 BTC asti + 50 ilmaiskierrosta

03/08/23

200% bonus 1 BTC asti + 50 ilmaiskierrosta

  • Suureen suosioon noussut kryptokasino
  • Uudenlainen tapa pelata
  • Tutustumisen arvoinen uutuuskasino
9
4 Stars
KOODIA EI TARVITA
Lunasta bonus
Lisätietoja
0
18+. Säännöt ja ehdot pätevät

100% bonus jopa 200 € asti!

05/04/23

100% bonus jopa 200 € asti!

  • Viikoittaiset bonukset
  • Katso ottelu suorana
  • Osallistu turnauksiin
9.4
4 Stars
KOODIA EI TARVITA
Lunasta bonus
1
18+. Säännöt ja ehdot pätevät

100% 100€ + 30x kasinolle ja 100% 30€ vedonlyöntiin

30/08/23

100% 100€ + 30x kasinolle ja 100% 30€ vedonlyöntiin

  • Mahtava vedonlyöntiaula
  • Mobiilioptimoitu vedonlyöntisivusto
  • Runsaasti kohteita
8.9
4.5 Stars
KOODIA EI TARVITA
Lunasta bonus
0
18+. Säännöt ja ehdot pätevät

Sporttibonus: 100% bonus jopa 100 € asti!

05/04/23

Sporttibonus: 100% bonus jopa 100 € asti!

  • Hyviä tarjouksia
  • Laaja valikoima livevetoja
  • Mojova tervetuliaisbonus
9.6
4.5 Stars
KOODIA EI TARVITA
Lunasta bonus
1

100 %:n suuruinen tervetuliaisbonus – arvo jopa 100 €!

01/02/23

100 %:n suuruinen tervetuliaisbonus – arvo jopa 100 €!

  • Lyö vetoa jalkapallosta ja muista urheilulajeista
  • Tutustu uusiin maailmoihin ja hanki ilmaisia ​​vetoja
  • Hyvät kertoimet voittomahdollisuuksilla
9.9
5 Stars
KOODIA EI TARVITA
Lunasta bonus
1
18+. Säännöt ja ehdot pätevät

Tervetuloa Bonus Sports 100 % aina 150 € asti World Cup Special

14/10/22

Tervetuloa Bonus Sports 100 % aina 150 € asti World Cup Special

  • Mahtavat tervetuliaisbonukset urheiluvedonlyöntiin ja kasinolle
  • Löydä upeat kertoimet helposti
  • Valtava valikoima kertoimia
9.3
4 Stars
KOODIA EI TARVITA
Lunasta bonus
Lisätietoja
0
18+. Säännöt ja ehdot pätevät

100% 2000 EUR asti ja jopa 35€ ilmaisveto!

07/09/23

100% 2000 EUR asti ja jopa 35€ ilmaisveto!

  • Hyväksyy myös kryptot
  • Aikaiset payouts
  • Erilaisia bonusvaihtoehtoja
8
4 Stars
KOODIA EI TARVITA
Lunasta bonus
0
18+. Säännöt ja ehdot pätevät

Raviveikkaus ja Suomi

Raviurheilun pitkät perinteet ulottuvat Suomessa vuosikymmenien päähän ja nykyinen totovedonlyönnin tapainen vedonlyönti alkoi 1960-luvulla. Sitä ennen valloilla oli pieni hiljaiselo, mutta raviradat alkoivat pikkuhiljaa kiinnostaa kansaa uudelleen ja sitä alettiin seurata myös vedonlyönnin mielessä yhä enemmän. Raviveikkaus, eli totoaminen on nykyäänkin merkittävä osa suomalaista raviurheilua ja –kulttuuria. Sillä on oma maksutelevisiokanavakin, jonka nimi on Toto TV.

Raviurheilu kerää edelleen sankoin joukoin katsojia kilpailujen ääreen ja se on edelleenkin Suomen toiseksi suurin liveurheilulaji heti jääkiekon jälkeen. Kilpailuja järjestetään runsaasti ja monipuolisesti ympäri Suomea ja maamme tunnetuimpia raviratoja ovat muun muassa:

  • Vermon ravirata
  • Jyväskylän Killeri
  • Tampereen Teivon ravirata
  • Lahden Jokimaan ravirata
  • Mikkelin ravirata

 

Ratojen taustalla työskentelee Suomen Hippos ry, joka pyrkii toiminnallaan edistämään suomalaista hevosurheilua valtakunnallisella tasolla. Organisaation tehtäviin kuuluvat muun muassa hevosrotujen rekisteröinti ja Suomen ravikilpailujen järjestäminen ja valvominen.

Raviurheilu voi Suomessa siis hyvin ja täällä on sille vahva ja uskollinen yleisönsä. Sen suosio on säilynyt suhteellisen vakaana vuosikymmenien ajan ja sen piireissä seurataan mielenkiinnolla, miten seuraava sukupolvi omaksuu harrastuksen itselleen. Raviurheilun lukuisat tapahtumat tuovat viihdettä ja jännitystä ja niiden parissa voi harrastaa myös raviveikkausta.

Suomen suurin ravitapahtuma on Kuninkuusravit, jotka järjestetään vuosittain eri paikkakunnalla. Se on maassamme ylivoimaisesti suurin ravitapahtuma ja se on suunnattu kylmäverisille suomenhevosille. Kaksipäiväisissä Kuninkuusraveissa oriit ja tammat kilpailevat ravikuninkaan ja –kuningattaren titteleistä, jossa voittajaksi nimetään parhaan yhteisajan juossut hevonen.

Muita mielenkiintoisia ravikilpailuja ovat muun muassa Vermolla järjestettävä Suuri Suomalainen Derby, joka sijoittuu syksyyn ja jossa kilpailevat neljävuotiaat lämminveriset hevoset. Tapahtuma järjestettiin aikoinaan Käpylän raviradalla, mutta kisapaikka siirtyi myöhemmin Espooseen.

Derbyyn ilmoittaudutaan jo hevosten ollessa yksivuotiaita varsoja ja se toimii ennakkomaksullisena kilpailuna. Ilmoittautumisen jälkeen hevosesta maksetaan osallistumismaksuja aina neljänteen vuoteen saakka. Karsintalähdöistä jää jäljelle 12 hevosta alkupuolen finaaliin, jossa kilpaillaan pääpalkinnosta.

Myös legendaariset St Michel-ravit ovat jokakesäinen tapahtuma, joissa on päästy nauttimaan paitsi maailmanennätysajoista, mutta myös maailmankuuluista ravureista ja huippukuskeista, jotka ovat saapuneet varta vasten kilpailemaan Mikkelin nopealle radalle.

Suuret ravikilpailut saavat lisäjännitystä raviveikkauksesta, jota harrastetaan edelleen aktiivisesti. Se on suosittua puuhaa ja sitä harrastetaan erityisesti Suomessa paljon. Sitä varten kannattaa tarkistaa ravivihjeet, jotta vedonlyönti onnistuisi mahdollisimman hyvin. Tietämys itse lajista on myös hyväksi, jotta menestys lähtisi mahdollisimman otollisesti laukalle.

Mitä ottaa huomioon raviveikkauksesta?

Raviveikkausta kutsutaan ravipiireissä totoamiseksi, jossa veikkaaja yrittää arvata hevosten sijoituksia eri lähdöissä. Voiton määrä muodostuu pelin jakosumman ja kullekin voittavalle yhdistelmälle pelatun rahasumman mukaan.

Suomalaista raviveikkausta hallinnoi edelleen Veikkaus, jolla on maassamme uhkapelaamiseen liittyvä monopoliasema. Raviveikkauksen avulla ylläpidetään omalta osaltaan suomalaista hevostaloutta ja Veikkauksen kautta rahaa liikkuu muun muassa palkintoina hevosenomistajille. Sitä annetaan myös hevoskasvatukseen ja hevosiin liittyvään tutkimukseen.

Hevosurheilun lajeja on mahdollista veikata Suomessa yli tuhannessa pelipisteessä raviradoilla tai netin monessa pelipaikassa. Suomalaiset pystyvät harrastamaan Veikkauksen tarjoamien palveluiden lisäksi ulkomaalaisilla pelisivustoilla, kunhan valitsee itselleen turvallisen ja vastuullisen pelipaikan. Turvallisuuden voi tarkistaa ensisilmäyksellä pelilisenssistä, jonka kannattaa olla myönnetty Euroopan unionissa. Näin voidaan varmistaa, että sivustoa valvotaan asianmukaisesti.

Pelin järjestäjä ottaa oman osuutensa pelatusta rahasummasta, mutta raviveikkauksen voitot ovat pelaajalle verovapaita. Raviveikkaajana sinulle on oleellista myös löytää kertoimet, jotka ovat oletettua todennäköisyyttä suuremmat. Näitä kutsutaan vedonlyönnissä ylikertoimiksi.

Raviveikkaus sisältää runsaasti erilaisia pelimuotoja ja pelaamiseen riittää varsin kohtuullinen pääoma. Paras palautusprosentti on yli 90 % ja se löytyy parivedosta. Parivedossa veikataan kahdesta hevosesta sitä, joka saapuu ensimmäisenä maaliin. Parivetoa tarjoaa tällä hetkellä ainoastaan ulkomaiset vedonvälittäjät, joten Suomen Veikkauksesta tätä mahdollisuutta ei löydy.

Palautusprosentit voivat yltää yli 80 prosenttiin pelimuodoissa, jossa veikataan voittajaa ja kolmen parhaan joukkoon sijoittuvaa hevosta. Raviveikkauksen pelimuotoja löytyy lukuisia ja niitä ovat muun muassa:

  • Troikka
  • Toto4
  • Päivänduo

 

Edellä mainittujen pelimuotojen minimipanos voi olla vain yhden euron verran, joten kuka tahansa voi periaatteessa kokeilla halutessaan raviveikkausta.

Eri vetotyypit

Raviveikkauksen pelimuotoja on siis runsaasti ja alla oleva listaus kertoo niistä lyhyesti, jotta tiedät niiden omaisuuksista pääpiirteittäin:

H2H-pariveto

Löytyy vain ulkomaalaisilta pelisivustoilta
Kertoimet ovat kiinteät
Minimipanos on yksi euroa
Palautusprosentti on 92

Voittaja

Veikataan yksittäisen lähdön voittajaa
Kertoimet ovat muuttuvia
Minipanos on yksi euroa
Palautusprosentti on 85

Sija

Veikataan kolme parasta sijaa
Kertoimet ovat muuttuvia
Minimipanos on yksi euroa
Palautusprosentti on 85

Kaksari

Veikataan yksittäisen lähdön kahta parasta hevosta
Kertoimet ovat muuttuvia
Minimipanos on yksi euroa
Palautusprosentti on 79

Päivän Duo

Veikataan kahden ennakkoon ilmoitetun lähdön parhaat hevoset
Kertoimet ovat muuttuvia
Minimipanos on yksi euroa
Palautusprosentti on 75

Troikka

Veikataan oikeassa järjestyksessä kolmea parasta hevosta
Kertoimet ovat muuttuvia
Minimipanos on 50 senttiä
Palautusprosentti on 70

Toto4

Veikataan neljän lähdön voittajat
Prosenttijakaumat muuttuvat
Voiton määrä riippuu peliprosenteista
Minimipanos on 20 senttiä
Palautusprosentti on 65

Toto65

Sisältää kuusi kohdelähtöä
Voittoon oikeuttavat 6 oikein –tulokset
Myös 5 oikein –tulokset mahdollisia voittoon
Minimipanos on 10 senttiä
Palautusprosentti on 65

Toto76

Sisältää seitsemän kohdelähtöä
Voittoon oikeuttavat 7 oikein –tulokset
Myös 6 oikein –tulokset mahdollisia voittoon
Minimipanos 5 senttiä
Palautusprosentti on 65

Enemmän tietoa ja hyvät tipit

Tavoitteenamme on tarjota sinulle laadukkaita ja hyviä raviveikkauksen vedonlyöntivihjeitä. Kerromme hyödyllistä tietoa raviurheilusta ja siihen liittyvistä lainalaisuuksista. Otamme huomioon kattavasti raviveikkauksen eri seikat, joiden perusteella rakennamme parhaat raviveikkauksen vihjeet.

Jos olet kokenut vedonlyöjä ja koet osaavasi asettaa onnistuneet vedonlyönnit, voit saada tukea päätöksiisi vihjeistämme. Jos olet taasen aloitteleva vedonlyöjä, suosittelemme sinua tutustumaan rauhassa lajiin ja aloittaa maltillisesti raviveikkaus. Saat hyvää apua vedonlyönnistä ravivihjeistämme. Lue lisää ravivihjeistä.

Usein kysytyt kysymykset

Mikä on raviurheilu?

Miten raviurheilu eroaa ravikilpailuista?

Mikä tekee raviurheilusta suositun vedonlyöntikohteen?

Mitä erilaisia veikkauskohteita on raviurheilun vedonlyönnissä?

Miten valita oikea hevonen vedonlyöntiin?

Mitä tulee ottaa huomioon vastuullisessa raviurheilun vedonlyönnissä?

Saari Kalle
Saari Kalle

Vedonlyönnin ammattilainen monen vuoden kokemuksella. "Vedonlyönti on oiva tapa lisätä jännitystä lempilajin seuraamiseen ja pienellä taustatyöllä jopa kannattavaa aika ajoin" -Kalle