Home » vedonlyontivihjeet » ravivihjeet
Saari Kalle

Raviurheilu on suosittu laji Suomessa, joka kerää maassamme satoja tuhansia katsojia. Sen olennaisena osana kuuluu myös vedonlyönti, johon panostetaan vuosittain runsain määrin. Raviveikkaus on yksi vedonlyönnin lajeista, joita ravivihjeet tukevat lähemmäs onnistunutta lopputulosta.

Raviurheilu tunnetaan vauhdikkaana urheilulajina ja se tarjoaa parhaimmillaan jännitystä arkeen ja unohtumattomia elämyksiä. Suomi on raviurheilussa yksi Euroopan kärkimaista ja maamme tunnetaan maailmalla raviosaamisen huippua.

Raviurheilussa kilpailevat raviohjastajat yhdessä ravihevosten kanssa. Ravihevonen nähdään lajissa huippu-urheilijana ja sen hyvinvoinnista pidetään ensiluokkaista huolta. Lisäksi raviurheilun henkilöstöön kuuluvat valmentajat ja hoitajat, joita niin ikään arvostetaan lajissa suuresti.

Kuninkuusravit – Suomalaisen Raviurheilun Vuotuinen Huipentuma

Suomalainen raviurheilu huipentuu vuosittain Kuninkuusraveihin, joka on yksi suurimmista urheilutapahtumista Suomessa ja myös maailman suurimpia ravitapahtumia. Esimerkiksi vuonna 2019 Kuninkuusravit keräsivät melkein 60 000 raviurheilusta kiinnostunutta katsojaa.

Raviurheiluun kuuluu oleellisena osana raviveikkaus, jossa yritetään panosta vastaan veikata oikeaa voittajaa. Se tunnetaan nimellä Toto ja kyseinen peli on Suomessa niin tunnettu, että sen tuntee moni ilman raviveikkauksen kokemusta. Toto-raveja järjestetään joulua lukuun ottamatta vuoden jokaisena päivänä ja monet uutissivustot kertovat kilpailujen tuloksista sivuillaan.

Useimmat uutispalvelut kertovat myös raviurheiluun liittyviä ravivihjeitä. Raviveikkausvihjeiden laatu saattaa vaihdella: jotkut sivustot ovat koonneet raviveikkausvihjeet asiasta selvästi perehtyneen henkilön avulla, kun taas joissain ravivinkeissä ei vaikuta olevan asiantuntevaa pohjaa.

Laadukkaat sivustot tarjoavat suomalaisille raviharrastajille tarkkaan harkittuja vihjeitä, jotka ovat huolellisen analyysin tulos. Niissä ei pidä katsoa ainoastaan edellisen kilpailun tuloksia, vaan huomioon on otettava kaikki mahdollinen tieto. Lisätietoa ravivihjeistä.

Mitä huomioida ravivetoa tehdessä?

Ravien seuraaminen ja ammattimainen vedonlyönti käy kokopäivätyöstä. Kilpailuja järjestetään käytännössä joka päivä ja aloituksien aktiivinen seuraaminen saattaa käydä ajoittain raskaaksi. Jos raviveikkausta haluaa tehdä enemmän harrastustasolla, kannattaa lajin tietyt lainalaisuudet ja perusseikat omaksua, jotta voit tehdä voittomahdollisuuksistasi suurempia. Rönsyillen ei kannata aloittaa, joten älä yritäkään katsoa jokaista lähtöä erikseen ja arvioida hevosen kuntoa sitä kautta.

Raviveikkauksessa pärjää melko pitkälle yksinkertaisilla ohjeilla, jotka on helppo omaksua. Esimerkiksi taulta palaavat hevoset eivät tyypillisesti pärjää heti avauskilpailussa, joten niillä pelaaminen on hyvä jättää sivummalle. Edellisiin startteihin on hyvä kiinnittää huomiota ja hyviä ravivalmentajia suosia.

Muutamia kullanarvoisia vinkkejä:

  • Suoritusvarmat hevoset ovat parempia ja jos tulostaulukko täytyy x-laukkamerkinnöistä, kannattaa pelaamista välttää
  • Pelaa osuvia H2H- eli head-to-head-kohteita sekä osuvia sijakohteita
  • Kerrytä tietotaitoasi ravivihjeillä ja tallikommenteilla sekä käytä aina T7- ja T6-merkkejä
  • Panostus kannattaa pitää maltillisena, mutta pelaamista kannattaa harrastaa erityisesti jackpot-kierroksilla

Raviveikkaus – usein kysytyt kysymykset

Onko vedonlyönti raveissa kannattavaa?

Vedonlyönti on ollut tuntuva osa raveja jo kauan ja sillä on Suomessa suhteellisen pitkät perinteet. Totoa järjestää Suomessa virallisesti Veikkaus, jolla on kotimaan rahapelimarkkinoilla monopoliasema.

Monet vedonlyöntisivustot tarjoavat raveihin liittyvää veikkausta, joilla voi olla parempi palautusprosentti. Ravivedonlyöntiä tukee erilaiset ravivihjeet, joita voi lukea helposti esimerkiksi uutismedioiden urheilusivuilta sekä vedonlyöntiä ja raviurheilua käsittelevistä sivustoista.

Voiko ravivedonlyönnissä voittaa suuria summia?

Raviveikkauksessa on muun vedonlyönnin tapaan mahdollisuus voittaa ja summat voivat olla suuriakin. Raviveikkaus ei ole kuitenkaan minkäänlainen oikotie onneen, vaan vedonlyöjän tulee aina muistaa kohtuullinen ja maltillinen pelaaminen. Älä koskaan pelaa panoksilla, joita sinulla ei ole varaa hävitä ja pidä vedonlyönnistäsi tiukkaa budjettia.

Miten raviveikkauksessa pääsee alkuun?

Raviveikkauksen perustana ovat lähtölistat, joiden perusteella hevosia arvioidaan ja vetoa lyödään. Lähtölistat tehdään kaikkiin pelattavissa oleviin raveihin ja ne löytyvät esimerkiksi Toto-pelien verkkosivustolla.

Jokaisessa vedonlyönnissä auttaa, jos vedonlyöjä tietää kohteena olevasta lajista. Tämä pätee myös raviveikkaamiseen, joten selvitä mahdollisimman paljon totosta ja raviurheilusta. Tietoa ei liene koskaan liikaa, joten kerrytä tietotaitojasi mahdollisimman paljon, jotta voit käyttää osaamistasi raviveikkauksessa.

Raviveikkauksessa pääsee alkuun myös vertaamalla hevosen aikaisempien starttien aikoja, sijoituksia ja voittosummaa muiden lähdön osallistujien tietoihin. Hevosen sijoituksessa voidaan käyttää numeron sijaan muitakin lyhenteitä esimerkiksi kirjaimilla ja monet niistä viittaavat liikoihin laukkoihin.

Vihjepalvelut auttavat raviveikkauksen alussa ja niitä kannattaa käyttää vedonlyönnin avuksi. Vihjaajat saattavat nostaa joskus esiin hevosia, jotka eivät ole pärjänneet edellisessä startissa, mutta odotukset niiden suhteen ovat muuttuneet.

Onko raviveikkaus turvallista?

Ravit ovat olleen vedonlyöntikohteena Suomessa pitkään ja se on turvallista ja reilua peliä. Veikkaus tarjoaa sivuillaan perinteistä suomalaista totoa ja ulkomaisilla sivustoilla voi halutessaan kokeilla muunlaista vedonlyöntiä.

Ulkomaalaisen vedonlyöntisivuston turvallisuuden voi tarkistaa pelilisenssistä. Pelilisenssi kertoo, että sivustoa valvotaan viranomaisten toimesta ja että se noudattaa lisenssin edellyttämiä toimintoja. Jos pelilisenssi on myönnetty EU:ssa, ovat mahdolliset voitot suomalaiselle pelaajalle verovapaita. Laadukas pelilisenssi edistää myös vastuullista pelaamista ja tarjoaa työkaluja maltilliseen toimintaan, jotta pelaaminen ja vedonlyönti pysyy hallinnassa.

Mitkä ovat raviurheilun tärkeimmät tapahtumat vedonlyöntiin?

Suomessa ja maailmalla järjestetään lukuisia mielenkiintoisia ravitapahtumia. Suurimpia tapahtumia Suomessa ovat muun muassa Kuninkuusravit, Kriterium-ajot ja Suuri suomalainen derby.

Kansainvälisillä raviradoilla kilpaillaan esimerkiksi Ranskassa, Ruotsissa ja Italiassa. Euroopassa järjestetään myös Union Europeenne de Trot Grand Prix –kilpailut vuodesta 1985 lähtien. Tämä on nelivuotiaiden lämminveristen kilpailu ja se järjestetään vuosittain eri jäsenmaassa.

Mitä ovat H2H-kohteet raviurheilussa?

Raviurheilussa käytetään usein H2H-kohteita, jotka ovat siis niin sanottuja head-to-head-kohteita ja niistä on tullut verkossa suosittuja. H2H:n vedonlyöntimuodossa lyödään vetoa, kumpi kahdesta hevosesta sijoittuu paremmin lähdössä.

Useat vedonlyöntisivustot tarjoavat oivallisia H2H-kohteita ja niitä on nykyään hyvin tarjolla. Veikkauskin on ottanut niitä mukaan pitkävetokohteisiinsa ja useat pelisivustot tarjoavat uudelle pelaajalle bonuksiakin, joilla voi kokeilla ravien H2H-kohteita.

Mitä bonuksia ravivedonlyönnistä voi saada?

Raveista voi lyödä vetoa Fintoton lisäksi ulkomaalaisilla vedonlyöntisivustoilla, joissa on usein tarjolla suurempia voittomahdollisuuksia. Se on kuitenkin ulkomailla suhteellisen pientä toimintaa verrattuna sen suureen suosioon Suomessa.

Ulkomaalaiset vedonlyöntisivustot tarjoavat erilaisia etuja ja bonuksia, joita voi hyödyntää raviveikkauksessakin. Niitä tarjoillaan erityisesti uusille pelaajille ja tyypillisin bonus on ensitalletusbonus, jonka voit saada ensimmäisen talletuksesi yhteydessä. Niitä kannattaa tutkailla ja vertailla eri sivustojen kesken. Muista tarkistaa myös kaikkien bonuksien ehdot ja säännöt huolellisesti ennen kuin hyödynnät niitä.

Ilmaiset ravivetovihjeet sekä vetovihjeet

Ravivetovihjeet toimivat hyvinä työkaluina raviveikkauksessa menestymiseen. Niitä tarjotaan runsaasti monella eri verkkosivustolla ja ne ovat usein myös maksuttomia. Ilmaiset ravivetovihjeet auttavat veikkaajaa ja ne antavat hyvää tietoa kohteena olevasta kierroksesta.

Ravivihjeitä voi lukea esimerkiksi kotimaisilta uutissivustoilta tai Veikkauksen kotisivuilta. Veikkaus tarjoaa ravipalveluitaan nimellä Fintoto. Ravit ovat Suomessa erittäin suosittua ja Suomi on tässä Euroopan kärkimaita. Joissain maissa ravit eivät ole nousseet yhtä suureen suosioon ja joissain maissa esimerkiksi laukkakilpailut ajavat meille tutun ravin ohi.

Tästä johtuen raveista ei löydy välttämättä ulkomaalaisilta pelisivustoilta niin paljon tietoa kuin kotimaisilla sivuilla. Täyttä tyhjyyttä ei kuitenkaan ole luvassa, sillä useilla sivustoilla on paljon tietoa lajista kuin lajista.

Raveja järjestetään Suomen lisäksi ympäri maailmaa, joten useat pelisivustot tarjoavat vedonlyöntiä lajin parissa. Niistä löytyy myös ilmaisia ravivetovihjeitä ja vetovihjeitä. Ravivedonlyönti suoritetaan samaan tapaan kuin muukin vedonlyönti, jossa valitaan haluttu kilpailija ja panostetaan sille rahaa. Mahdollisen voiton tullessa saatava kerroin näkyy vieressä. Samaan vetolappuun voi kasata useampien lähtöjen tai monen kilpailujen voittajia.

Usein kysytyt kysymykset

Mitä ovat ravivihjeet vedonlyönnissä?

Millaisia raviurheilun vedonlyöntikohteita ravivihjeet yleensä koskevat?

Kuinka hyödynnän ravivihjeitä vedonlyönnissä?

Miten löydän luotettavat ravivihjeet?

Voivatko ravivihjeet auttaa voittamaan enemmän raviurheilun vedonlyönnissä?

Mistä saan lisää tietoa ravivihjeistä?

Saari Kalle
Saari Kalle

Vedonlyönnin ammattilainen monen vuoden kokemuksella. "Vedonlyönti on oiva tapa lisätä jännitystä lempilajin seuraamiseen ja pienellä taustatyöllä jopa kannattavaa aika ajoin" -Kalle