Home » Authors » Tom Sunden

Tom Sunden

66 Articles
Tom Sunden on kotoisin Lahdesta. Hän opiskeli mediaa LAB Ammattikorkeakoulussa, jossa hän suoritti Medianomin tutkinnon. Viimeisten vuosien aikana hänestä on tullut intohimoinen urheilun seuraaja. Jo pienestä pitäen hän on pelannut jääkiekkoa ja tämä nuoruuden harrastus onkin vuosien varrella ohjannut Tomin ammatillisia pyrkimyksiä. Vuonna 2014 Tom muutti Maltalle ja aloitti työskentelyn Betssonille kertoimien laskijana. Myöhemmin hän siirtyi kirjoittamaan urheilusta ja on ollut jo pitkään vaikuttamassa Suomen suurimpien urheilu- ja vedonlyöntisivustojen taustalla. Nykyään Tom onkin luotettu ja pidetty ääni urheiluvedonlyöntiyhteisön keskuudessa.

Articles by Tom Sunden (66)

Tulosvetokertoimet

Dummy

Tulosvetokertoimet määrittävät voittosumman, mikäli Tulosvedon pelaaja onnistuu arvaamaan oikean tuloksen tietyn ottelun osalta. Kertoimet ilmaisevat yleensä kuinka paljon pelaaja voittaa suhteessa panostukseensa. Esimerkiksi, jos pelaaja panostaa 10 euroa tiettyyn tulokseen, jonka kerroin on 2.50, voittosumma olisi 10 euroa x 2.50 = 25 euroa. Tulosvetokertoimet voivat vaihdella eri vedonlyöntiyhtiöiden ja otteluiden välillä. Ne perustuvat moniin tekijöihin, …

Read More

Pitkävetokertoimet

Dummy

Pitkävetokertoimet kertovat myös aika lailla suoraan, mikä on ottelun tai tapahtuman todennäköinen lopputulos. Pitkävedossa veikataan yhden ottelun tai kilpailun voittajaa (kotivoitto, tasapeli, vierasvoitto) tai tulosyhdistelmää 1–10 ottelulle. Voittosumma määräytyy sekä valitusta panoksesta että peliin sisältyvien tulosvaihtoehtojen yhteiskertoimesta. Parhaat pitkäveto kohteet ja kertoimet löytyvät oikeastaan melkeinpä mihin tahansa urheilulajiin – onhan ottelun voittajan tai tapahtuman tuloksen …

Read More

Pitkävetovihjeet – Katso parhaat vihjeet täältä

Dummy

Pitkävetovihjeet auttavat, kun et löydä sopivaa vetokohdetta itse. Kokeneiden vedonlyöjien vinkeillä löydät mielenkiintoisimmat kohteet joukkueiden tai pelaajien voimasuhteiden, kokoonpanojen ja uutisten keskeltä. Pitkäveto on yksi suosituimmista vedonlyönnin muodoista, eikä ihme. Monipuolinen kohdetarjonta luo mahdollisuuden lyödä vetoa pienemmistäkin otteluista, eivätkä voittomahdollisuudet ole kiinni esimerkiksi vakioveikkauksen tavoin muiden pelaajien vedonlyönti-innosta. Klassiset 1X2-vedot, moneyline-vedot, tasoitusvedot ja pelaajakohtaiset vedot …

Read More

Pitkäveto – suosituin vedonlyöntimuoto Suomessa

pitkäveto_1x2_uudetvedonlyontisivut

Pitkäveto, toiselta nimeltään 1×2 -veto, on ylivoimaisesti suosituin vetotyyppi suomalaisten betsaajien keskuudessa. Siinä veikataan joko kotivoittoa, tasapeliä tai vierasvoittoa monissa eri urheilulajeissa, kuten jääkiekossa, jalkapallossa, snookerissa tai jopa e-urheilussa. Palloilulajeissa ”1×2” tulee siitä, että ”1” viittaa kotijoukkueen voittoon, ”X” tasapeliin ja ”2” vierasjoukkueen voittoon. Nykyään pitkäveto on laajentunut myös yksilölajeihin, jolloin veikataan esimerkiksi kolmesta kilpailijasta …

Read More
uudet vedonlyöntisivut

Uudet vedonlyöntisivut Katso, mitkä ovat parhaat uudet vedonlyöntisivut suomalaisille pelaajille. Säännöllisesti päivittyvä lista esittelee laadukkaimmat vedonlyöntisivut, ja laadukkaat uudet vedonlyöntisivut lisätään aina nopeasti listalle. Mitä ovat uudet vedonlyöntisivut? Uudet vedonlyöntisivut tarjoavat kattavan valikoiman erilaisia urheilulajeja ja vetokohteita, joista pelaajat voivat valita itselleen parhaat vaihtoehdot. Monella saattaa olla mielessä kysymys: miksi liittyä vedonlyöntisivustolle? Tähän on monta …

Read More

Vedonlyönti 2025

Dummy

Vedonlyönti Vedonlyönti on yksi tämän päivän kuumimmista trendeistä eikä mikään ihme, sillä siinä voi sekä hyödyntää omaa urheilutietämystään että mahdollisesti myös muuttaa tietojaan ja taitojaan riihikuivaksi rahaksi. Siinä missä vedonlyönti onnistui aiemmin ainoastaan astumalla lähimmän R-kioskin ovesta sisään, onnistuu vedonlyöntikupongin täyttäminen nykyään näppärästi suoraan omalta kotisohvalta – kiitos vedonlyöntisivustojen, joita internetin ihmeellinen maailma tarjoaa yllin …

Read More